Lemmenjoen reissu on onnellisesti takanapäin. Paikka on hieno; keskellä erämaata. Kilometrin säteellä taitaa olla 4 muuta taloa, mutta sen jälkeen pelkkiä tuntureita satoja kilometrejä. Etelästäpäin tultaessa on 110 km taival ilman talon taloa, eikä sillä matkalla ainakaan DNA:n kännykkäliittymä myöskään löydä kenttää.
Häiriöitä alueella ei oikeastaan ole. Paitsi yksi, majakkakuuntelua ikävästi haittaava piipitys...
Kovimman liikenteen kuuntelupaikalla aiheuttivat porot, mutta ei niitäkään ollut häiriöksi asti.
Matkaan oli varustauduttu kohtuullisella määrällä metrilakua, joka oli pakattu laatikoihin.
Paikan päällä olevat antennit jaetaan kahdelle kuuntelijalle. Jakoboksien rakentajana on tälläkin kertaa toiminut ansioitunut RS.
Ainakin omasta mielestäni peditionillakin majakkakuunteluun soveltuu iso pöytäkoneen näyttö läppäriä paremmin. Toki mukana raahattavaa rojua kertyy enemmän. Olin varustautunut kahdella Perseuksella, josta toinen oli pääosin tallentimena.
Ainakaan livenä ei kertynyt kovinkaan ihmeellisiä Navtex-asemia, mikä oli itselleni aikamoinen yllätys. Aasiasta pari, mutta ei ihmeitä. Näistä tarkemmin aikanaan tuolla loki-osastolla.
Myöskään majakoiden löytäminen suoraan lennosta osoittautui vaikeaksi. Valikoima ja voimakkuudet olivat aivan toista kuin etelässä. Kaivamalla löytyvä heikko asema osoittautui usein etelän dominantiksi. Saa nähdä mitä tallenteilta löytyy. Tallenteita on arviolta 3 teraa, eli karkeasti laskien 6 vuoden työtunnit, jos hiukankin haravoi kaikki taajuudet läpi.
Viikon reissun pystyy hyvin tekemään yhdellä ruoka- ja juomatankkauksella, mutta kyllähän Ivalon tankkauspisteen luona oli käytävä. Samalla oli hyvä käydä potkaisemassa Murmanskin majakka puuputtamaan. Se kun totaalisella black out -kelillä ei aina tahtonut kuulua, vaikka matkaa oli vähän. Ihan perillä saakka emme vaivautuneet, vaikka samalla olisimme toki voineet käydä morjestamassa paikallisia majakka-aktiiveja...